Tornion Fysiocenter Oy
YKSILÖLLISEN PALVELUN TALO

 

 
 
Lasten fysioterapia

Lasten fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti työskentelee moniammatillisessa työryhmässä. Lapsen fysioterapian tarve voi jatkua koko elämänkaaren ajan tai muutamia hoitokertoja. Lasten vammat johtuvat usein jo ennen syntymää tai sen aikana tapahtuneista geneettisistä, ympäristöllisistä tai tuntemattomista syistä. Vammat ovat luonteeltaan esim. liikuntakykyyn, hahmotukseen tai toimintakykyyn vaikuttavia.

Fysioterapeutti arvioi lapsen liikunnallisia ja muita taitoja erilaisten testien, taustatietojen, manuaalisten ja visuaalisten tutkimusten perusteella. Näin voidaan arvioida lapsen toiminnallisen tason vahvuudet ja heikkoudet. Fysioterapeutti laatii terapiasuunnitelman yhdessä muiden lasta hoitavien tahojen sekä vanhempien kanssa. Terapiassa terapeutti ohjaa, opettaa ja arvioi lasta, jotta halutut taidot opittaisiin mahdollisimman hyvin ja lapsi kykenisi siirtämään opitut asiat myös päivittäiseen toimintaansa.

Fysioterapeutti vastaa myös lapsen liikkumisen sekä päivittäisen toiminnan apuvälineiden tarpeen arvioinnista, sovituksesta, käytön opetuksesta sekä hankinnasta.









      ©Tornion Fysiocenter Oy 
Puh. (016 480 582) (0400 854 223)